Kansainvälisyys ja opettaminen
Tarkastelen tässä tekstissä ensin korkeakoulujen kansainvälisyyskäytänteitä, jonka jälkeen kerron omia kokemuksiani erilaisten maahanmuuttajaryhmien opettamisesta.
Korkeakoululaki
Korkeakoululain mukaan koulujen on tehtävä yhteistyötä niin kotimaisten kuin ulkomaisten korkeakoulujen kanssa ja edesauttaa ulkomailla tapahtuvaa harjoittelua. Koulu voi järjestää maahanmuuttajille maksutonta koulutusta, joka antaa kielellisiä ja muita tarvittavia valmiuksia korkeakouluopintoja varten. EU:n ulkopuolelta tulevalta opiskelijalta peritään lukukausimaksu, koululla on kuitenkin oltava apurahajärjestelmä näiden opiskelijoiden tukemiseksi.
Korkeakoulu voi halutessaan antaa opetusta myös muullakin kuin suomen ja ruotsin kielellä.
(https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2014/20140932 viitattu 23.8.2018)
CIMO
Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus (CIMO) on teettänyt selvityksen, miten kansainvälistymistä ja sitä tukevia elementtejä voidaan nivoa korkeakouluopetukseen. Raportissa on myös selvitetty, kuinka monessa korkeakoulussa ja yliopistossa (jotka ovat osallistuneet kyselyyn) kansainvälisyyttä ja siihen liittyviä opintoja näkyy opetussuunnitelmissa. Korkeakoululaissa ei erikseen määritellä, että koulujen tulee mahdollistaa opiskelijoille joko pakollista tai valinnaista kansainvälisyyteen liittyvää opetusta. siitä huolimatta lähes jokaisessa korkeakoulussa kansainvälisyys ja monikulttuurisuus sisältyy opetussuunnitelmiin monipuolisesti. HOPS:in avulla voidaan motivoida opiskelijaa kansainvälistymään ja sen avulla voidaan ohjata opintojen kulkua helpottamaan esimerkiksi ulkomaille tehtävää työharjoittelua.
http://www.cimo.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/cimo/embeds/cimowwwstructure/24636_Kansainvalisyys_osana_korkeakouluopintoja.pdf
Opettajien luomat verkostot edesauttavat rajojen yli tapahtuvaa kouluyhteistyötä, ja opettajan oma asennoituminen kansainvälisyyteen ja monikulttuurisuuteen voi joko edistää tai vaikeuttaa opiskelijan omia päätöksiä opetussisällön suhteen. Itse opiskeluaikana en lähtenyt tekemään työharjoittelua ulkomaille, mutta muutamat luokkatoverini lähtivät. Pari lähti Englantiin, jonne oli koululla yhteyksiä, jolloin harjoittelun suunnittelu ja toteutus oli helppoa ja kivutonta. Yksi ystäväni halusi lähteä Amerikkaan harjoitteluun, jolloin ulkomaan työharjoitteluista vastaava opo nosti kädet pystyyn, koska Amerikka ei ollut ns. "normaali" työharjoittelumaa, eikä käytänteitä sinne menosta ollut tehty opiskelijaa helpottamaan. Ystäväni hoiti kaiken byrokratian viisumien hankinnasta työpaikan ja asumisen etsimiseen täysin itse ja teki töitä asian eteen pitkään, jotta harjoittelu onnistuisi. Hän lopulta pääsi toteuttamaan harjoittelun, joka rikastutti hänen tietotaitoaan erittäin paljon ja loi verkostoja, joita hän ylläpitää tänäkin päivänä.
Koululla oli oppilaita auttavia helpottavia työkaluja tarjolla, silloin kun oppilas halusi mennä harjoitteluun maahan, johon koululla oli olemassa olevia verkostoja. Sitten kun mentiin koulun mielestä mukavuusalueen ulkopuolelle, joutuu oppilas yksin hoitamaan kaiken. Opetuksessa meille ei kerrottu, mitä kaikkea mahdollisuuksia kansainvälisiin opintoihin on, ne piti osata kysyä ja etsiä itse.
Maahanmuuttajille keramiikkaa
Olen opettanut kahdelle hyvin erilaiselle maahanmuuttajaryhmälle keramiikan valmistusta yrityksessäni. Ensimmäisen kerran vuonna 2014, toisen kerran tämän vuoden keväällä. Kerron seuraavaksi omia kokemuksiani näiden, erittäin erilaisten ryhmien opetttamisesta ja myös opetuksen tilaajista, milloin asiat on hoidettu oikein ja milloin ei.
2014
Sain tilauksen monikulttuurisuuskeskus Monikasta, josko heidän asiakkaansa pääsisivät kokeilemaan keramiikan valmistusta. Monikan tarkoituksena on antaa maahanmuuttajille paikka, jossa he voivat saada apuja byrokratian hoitoon, kieliopetukseen, perusaskareiden hoitoon ja antaa tilat kokoontua yhteen monien eri kulttuurien kanssa. Ryhmä oli iso, joten tein hyvin raakilemaisen opetussuunnitelman tai ennemminkin lukujärjestyksen, koska hajotin porukan pienempiin ryhmiin. Tein näin, koska työtilani eivät anna periksi, että kolmatta kymmentä ihmistä yhtäaikaa työskentelee saman asian äärellä ja että pystyn itse olemaan paremmin opettajana pienemmälle ryhmälle. Oppilaat olivat hyvin laajakirjoista sakkia, iältään 20-70, kotimaat välillä Afrikka-Lähi-Itä. Montaa eri kulttuuria ja yhtä montaa kieltä.
Ohjaajat toivoivat, että opetus tehdään Suomeksi, vaikka kielitaito heitteli erittäin paljon. Onneksi minun alallani opetuskieli ei ole mahdoton este, koska voin itse demonstroida ja näyttää mitä kaikkea on mahdollisuus tehdä. Päätin näyttää esimerkkinä hyvin yksinkertaisen tavan saada saveen yhtenäisen koristelun ja että miten valmistetaan pieniä astioita ja koriste-esineitä. Miehet olivat usein rohkeampia kokeilemaan haastavampienkin töiden tekemistä. Joka oppilasryhmällä oli vähintään kaksi Monikan omaa ohjaajaa mukana, osa saattoi kokeilla itsekkin keramiikan valmistamista, mutta heidän pääroolinaan oli katsoa, että kaikki tulevat paikalle ja olivat apuopettajan roolissa, jos tarve vaati. Ohjaajat olivat paljon tekemisissä näiden mamujen kanssa, joten he tunsivat jokaisen ja osasivat ohjeistaa minua, jos joku saattaa tarvita enemmän apua tekemisessä, tai että jos jollakin on taipumusta olla levoton ynnä muuta. Ryhmät kävivät pajalla kolmena kertana, ensimmäisellä kerralla oli keramiikan valmistus, toisella kerralla koristelua ja viimeisellä kerralla lasittamista. Heidän opettaminen sujui hyvin, kielimuurista huolimatta. Ohjaajien läsnäolo edesauttoi myös sitä, että opetustilanteet olivat sekä minulle että oppilaille stressittömiä ja tuttavallisia. Nämä maahanmuuttajat olivat kaikki jo olleet Suomessa jonkin aikaa ja suomalaiset käytänteet ja käytöstavat oli jo opetettu, joka näkyi siinä, että minua kunnioitettiin opettajana, eivätkä oppilaat omin päiten koskeneet mihinkään, mitä en ollut heille tarjonnut käyttöön. Usein ongelmana eri kulttuureista tulevien kanssa opettajana on juuri kunnioituksen luominen, varsinkin jos on nuori ja nainen.
2018
Maahanmuuttajaryhmän suomenkielen opettaja eräästä opistosta halusi antaa oppilailleen mahdollisuuden kokeilla keramiikan valmistusta. Hän tuli puheilleni jo vuoden 2017 syksyllä asian tiimoilta. Silloisen keskustelun perusteella opetettava ryhmä tulisi olemaan oppilaita, jotka vasta syksyllä ovat aloittaneet suomen kielen opinnot. En suositellut pajalleni tuloa, koska heidän kielitaitonsa ja kulttuurinymmärrys oli niin alkeellisella tasolla vielä. Epäilin, että ryhmän hallinta tulisi olemaan liian haastavaa. Samainen opettaja kuitenkin keväällä tuli takaisin pajalleni, ja pyysi sanomastani huolimatta että hänen oppilaansa pääsisivät käymään. Annoin loppujen lopuksi periksi, koska kyseessä oli pieni, noin kuuden hengen ryhmä ja tiivistin käyntikerrat kahteen kolmen sijasta. Oppilaat olivat iältään 40-60 vuotiaita, yhtä lukuunottamatta Lähi-Idästä tulleita maahanmuuttajia. Pyysin arabiakielentaitoista ystävääni tulemaan tukiopettaja-tulkiksi opetuskertoihin mukaan, koska koin tilanteen epävarmaksi omalta osaltani.
Ensimmäisen käyntikerran aamuna ryhmän opettaja soitti minulle ja varmisti montako henkeä on tulossa ja että he kyllä ymmärtävät selko-suomea. No, selko-suomi ja keramiikanvalmistussanasto eivät aivan kulje käsi kädessä, mutta kokeillaan. Kun oppilaat saapuivat pajalle, olin luottavaisempi koska ystäväni oli tukena kielimuurin tullessa vastaan ja koska ryhmän kieliopettaja olisi myös paikalla. Toisin kävi. Tunnin alkaessa oppilaat sanoivat, että heidän opettajansa ei aio tulla paikalle. Tilanne oli hyvin hämmentävä, he ovat kouluajalla vierailemassa pajallani ja heillä ei ole valvojaa, vastuuhenkilöä mukana. Ilmeisesti oletettiin, että se olen seuraavan parin tunnin ajan minä. Ja sanotaanko näin karkeasti että kusessa olisin ollut, jos en olisi ystävääni pyytänyt hommaan mukaan. Suomenkieliseen ohjaukseen ei kellään ollut kiinnostusta keskittyä, vasta siinä vaiheessa kun ystäväni tulkkasi, saatiin jotain mielenkiintoa aikaiseksi. Työympäristöäni ja työvälineitäni kohdeltiin kuin yhteistä hyvää, parhaimmat jopa keittiössä tonkivat hyllyjä ja aukoivat kaappeja. Työtilassa suurin osa opetuksesta meni siihen, että koitin kontrolloida oppilaita. Varsinkaan miehet eivät kunnioittaneet työtilaani lainkaan, vaan ominpäiten ottivat käyttöönsä välineitä ja raaka-aineita, joita ei ollut tarkoitus käyttää.
Toinen kerta ei ollut yhtään sen helpompi. Toinen miesopiskelijoita meinasi aukaista keramiikanpolttouunin oven kesken polton, ja keittiön kaappien sisältö tuli tarkastettua jälleen kerran perusteellisesti. Tulkkini oli myöhässä, joten pääsin todistamaan mielenkiintoista asenneilmiötä. Päätin aloittaa opetuksen ilman tulkkia, puhuen mahdollisimman selkeästi ja demonstroiden samalla, mitä seuraavaksi tehdään; yksikään oppilaista ei keskittynyt minun sanomisiin tai tekemisiin millään lailla, minun olemassa oloa ei noteerattu lainkaan. Kun ystäväni saapui paikalle, (hän on nuori mies) kerroin hänelle että kääntää haluamani asiat oppilaille. Luokka hiljeni kuin käskystä, ja kaikki keskittyivät täysin siihen, mitä ystäväni heille sanoi. Se oli näitä hetkiä elämässä kun mietti että itkenkö vaiko nauranko. Kaiken kukkuraksi ryhmän kokoonpano oli näiden kahden käyntikerran välillä muuttunut; yksi ei päässyt paikalle joten hänen tilalle tuli kaksi muuta oppilasta, jotka eivät olleet ensimmäisellä kerralla paikalla (omasta halustaan). Laskutushelvetti. Tällä kertaa heidän mukanaan oli jopa opettaja, ei kuitenkaan heidän oma kielenopettajansa, vaan sijainen. Ryhmän oma opettaja oli kuullemma asioilla. Eikä sijaisopettajastakaan ollut loppujen lopuksi mitään hyötyä minulle tai oppilaille, hän keskittyi puhumaan oppilailleen kuin pikkulapsille ja minun opetuksen lomassa piti "kieliopetusta", jankkaamalla pensseli-sanaa yhden oppilaan kanssa. Näiden kahden opetuskerran jäliltä olin henkisesti ja fyysisesti aivan palasina.
Ongelmaksi nousi tällä ryhmällä se, että miten vaikea oli kontrolloida ryhmää AIKUISIA. Olin jo alusta pitäen altavastaajana ollessani heitä nuorempi nainen; miten luoda auktoriteettia tuollaisessa lähtötilanteessa? Olin todella vaikeassa tilanteessa, enkä tiennyt miten toimisin, miehet tekivät mitä tahtoivat minusta piittaamatta ja naiset vähättelivät ja hätyyttivät pois kun yritin olla opettaja. En uskonut, että olisin tilanteessa, jossa aikuisia ihmisiä pitäisi ruveta komentamaan kuin huonosti käyttäytyvää lapsilaumaa.
Heidän opettajansa hoiti mielestäni tämän tapauksen erittäin huonosti. En tiedä, olisiko minun pitänyt varmistaa erikseen että tuleehan hän paikalle, pidin sitä itsestään selvyytenä että hän tulee. Eikä näille maahanmuuttajille oltu ohjeistettu lainkaan, miten käyttäydytään, kun tullaan tuollaiseen ympäristöön; toisaalta opetustila mutta myös samalla työpaikka ja yksityistila. Ympäristö, jossa on teräaseita työkaluina, myrkyllisiä aineita ja rahan arvoisia työvälineitä, ei ole kuin yleinen leikkikenttä. Minun vastuullani opettajana on, että kellekkään ei satu mitään ja rajataan tiettyjen työkalujen ja aineiden käyttöä tämän estämiseksi.
Jälkikäteen mietittynä varsinkin tämä tuorein opetustapaus oli minulle opettavaisin; olen reflektoinut paljon sitä, miten toimisin tulevaisuudessa vastaavassa tilanteessa, miten näytän "kaapin paikan" ilman, että tarvitsee korottaa ääntä tai loukata ketään. Vai olisiko tuossa tilanteessa ollut muuta vaihtoehtoa kun korottaa sitä ääntä, jos muulla tavalla sitä oppilaan huomiota ja keskittymistä ei saa? Kun kyse on lapsista, itsehillintä ja kärsivällisyys on valttia ja tietyllä tapaa tietää miten tuollaisissa tilanteissa saa sen huomion takaisin opettajaan. Mutta eniten minua mietityttää tilanne, jossa kyse on aikuisista, eri kulttuurista tulevista ihmisistä, jotka ovat saattaneet tottua hyvinkin erilaisempiin käytäntöihin. Missä menee raja henkilön oman kulttuuritaustan ja maan omien käytösmallien kunnioittamisessa? Missä tilanteessa pitää omaksua -maassa maan tavalla- ja milloin se on liikaa vaadittu? Ensi kerralla tiedän laskuttaa vaikean työn lisää, sekä tulkin palkan asiakkaalta. Jos vastaan joskus tulevaisuudessa tulee samanlainen haaste, toivottavasti muistan tämän keväisen seikkailun ja olen rohkeampi ottamaan sen tilan ja hetken haltuun joka minulle pitää opettajana suoda, että voin tehdä työni hyväksytysti.
Korkeakoululaki
Korkeakoululain mukaan koulujen on tehtävä yhteistyötä niin kotimaisten kuin ulkomaisten korkeakoulujen kanssa ja edesauttaa ulkomailla tapahtuvaa harjoittelua. Koulu voi järjestää maahanmuuttajille maksutonta koulutusta, joka antaa kielellisiä ja muita tarvittavia valmiuksia korkeakouluopintoja varten. EU:n ulkopuolelta tulevalta opiskelijalta peritään lukukausimaksu, koululla on kuitenkin oltava apurahajärjestelmä näiden opiskelijoiden tukemiseksi.
Korkeakoulu voi halutessaan antaa opetusta myös muullakin kuin suomen ja ruotsin kielellä.
(https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2014/20140932 viitattu 23.8.2018)
CIMO
Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus (CIMO) on teettänyt selvityksen, miten kansainvälistymistä ja sitä tukevia elementtejä voidaan nivoa korkeakouluopetukseen. Raportissa on myös selvitetty, kuinka monessa korkeakoulussa ja yliopistossa (jotka ovat osallistuneet kyselyyn) kansainvälisyyttä ja siihen liittyviä opintoja näkyy opetussuunnitelmissa. Korkeakoululaissa ei erikseen määritellä, että koulujen tulee mahdollistaa opiskelijoille joko pakollista tai valinnaista kansainvälisyyteen liittyvää opetusta. siitä huolimatta lähes jokaisessa korkeakoulussa kansainvälisyys ja monikulttuurisuus sisältyy opetussuunnitelmiin monipuolisesti. HOPS:in avulla voidaan motivoida opiskelijaa kansainvälistymään ja sen avulla voidaan ohjata opintojen kulkua helpottamaan esimerkiksi ulkomaille tehtävää työharjoittelua.
http://www.cimo.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/cimo/embeds/cimowwwstructure/24636_Kansainvalisyys_osana_korkeakouluopintoja.pdf
Opettajien luomat verkostot edesauttavat rajojen yli tapahtuvaa kouluyhteistyötä, ja opettajan oma asennoituminen kansainvälisyyteen ja monikulttuurisuuteen voi joko edistää tai vaikeuttaa opiskelijan omia päätöksiä opetussisällön suhteen. Itse opiskeluaikana en lähtenyt tekemään työharjoittelua ulkomaille, mutta muutamat luokkatoverini lähtivät. Pari lähti Englantiin, jonne oli koululla yhteyksiä, jolloin harjoittelun suunnittelu ja toteutus oli helppoa ja kivutonta. Yksi ystäväni halusi lähteä Amerikkaan harjoitteluun, jolloin ulkomaan työharjoitteluista vastaava opo nosti kädet pystyyn, koska Amerikka ei ollut ns. "normaali" työharjoittelumaa, eikä käytänteitä sinne menosta ollut tehty opiskelijaa helpottamaan. Ystäväni hoiti kaiken byrokratian viisumien hankinnasta työpaikan ja asumisen etsimiseen täysin itse ja teki töitä asian eteen pitkään, jotta harjoittelu onnistuisi. Hän lopulta pääsi toteuttamaan harjoittelun, joka rikastutti hänen tietotaitoaan erittäin paljon ja loi verkostoja, joita hän ylläpitää tänäkin päivänä.
Koululla oli oppilaita auttavia helpottavia työkaluja tarjolla, silloin kun oppilas halusi mennä harjoitteluun maahan, johon koululla oli olemassa olevia verkostoja. Sitten kun mentiin koulun mielestä mukavuusalueen ulkopuolelle, joutuu oppilas yksin hoitamaan kaiken. Opetuksessa meille ei kerrottu, mitä kaikkea mahdollisuuksia kansainvälisiin opintoihin on, ne piti osata kysyä ja etsiä itse.
Maahanmuuttajille keramiikkaa
Olen opettanut kahdelle hyvin erilaiselle maahanmuuttajaryhmälle keramiikan valmistusta yrityksessäni. Ensimmäisen kerran vuonna 2014, toisen kerran tämän vuoden keväällä. Kerron seuraavaksi omia kokemuksiani näiden, erittäin erilaisten ryhmien opetttamisesta ja myös opetuksen tilaajista, milloin asiat on hoidettu oikein ja milloin ei.
2014
Sain tilauksen monikulttuurisuuskeskus Monikasta, josko heidän asiakkaansa pääsisivät kokeilemaan keramiikan valmistusta. Monikan tarkoituksena on antaa maahanmuuttajille paikka, jossa he voivat saada apuja byrokratian hoitoon, kieliopetukseen, perusaskareiden hoitoon ja antaa tilat kokoontua yhteen monien eri kulttuurien kanssa. Ryhmä oli iso, joten tein hyvin raakilemaisen opetussuunnitelman tai ennemminkin lukujärjestyksen, koska hajotin porukan pienempiin ryhmiin. Tein näin, koska työtilani eivät anna periksi, että kolmatta kymmentä ihmistä yhtäaikaa työskentelee saman asian äärellä ja että pystyn itse olemaan paremmin opettajana pienemmälle ryhmälle. Oppilaat olivat hyvin laajakirjoista sakkia, iältään 20-70, kotimaat välillä Afrikka-Lähi-Itä. Montaa eri kulttuuria ja yhtä montaa kieltä.
Ohjaajat toivoivat, että opetus tehdään Suomeksi, vaikka kielitaito heitteli erittäin paljon. Onneksi minun alallani opetuskieli ei ole mahdoton este, koska voin itse demonstroida ja näyttää mitä kaikkea on mahdollisuus tehdä. Päätin näyttää esimerkkinä hyvin yksinkertaisen tavan saada saveen yhtenäisen koristelun ja että miten valmistetaan pieniä astioita ja koriste-esineitä. Miehet olivat usein rohkeampia kokeilemaan haastavampienkin töiden tekemistä. Joka oppilasryhmällä oli vähintään kaksi Monikan omaa ohjaajaa mukana, osa saattoi kokeilla itsekkin keramiikan valmistamista, mutta heidän pääroolinaan oli katsoa, että kaikki tulevat paikalle ja olivat apuopettajan roolissa, jos tarve vaati. Ohjaajat olivat paljon tekemisissä näiden mamujen kanssa, joten he tunsivat jokaisen ja osasivat ohjeistaa minua, jos joku saattaa tarvita enemmän apua tekemisessä, tai että jos jollakin on taipumusta olla levoton ynnä muuta. Ryhmät kävivät pajalla kolmena kertana, ensimmäisellä kerralla oli keramiikan valmistus, toisella kerralla koristelua ja viimeisellä kerralla lasittamista. Heidän opettaminen sujui hyvin, kielimuurista huolimatta. Ohjaajien läsnäolo edesauttoi myös sitä, että opetustilanteet olivat sekä minulle että oppilaille stressittömiä ja tuttavallisia. Nämä maahanmuuttajat olivat kaikki jo olleet Suomessa jonkin aikaa ja suomalaiset käytänteet ja käytöstavat oli jo opetettu, joka näkyi siinä, että minua kunnioitettiin opettajana, eivätkä oppilaat omin päiten koskeneet mihinkään, mitä en ollut heille tarjonnut käyttöön. Usein ongelmana eri kulttuureista tulevien kanssa opettajana on juuri kunnioituksen luominen, varsinkin jos on nuori ja nainen.
2018
Maahanmuuttajaryhmän suomenkielen opettaja eräästä opistosta halusi antaa oppilailleen mahdollisuuden kokeilla keramiikan valmistusta. Hän tuli puheilleni jo vuoden 2017 syksyllä asian tiimoilta. Silloisen keskustelun perusteella opetettava ryhmä tulisi olemaan oppilaita, jotka vasta syksyllä ovat aloittaneet suomen kielen opinnot. En suositellut pajalleni tuloa, koska heidän kielitaitonsa ja kulttuurinymmärrys oli niin alkeellisella tasolla vielä. Epäilin, että ryhmän hallinta tulisi olemaan liian haastavaa. Samainen opettaja kuitenkin keväällä tuli takaisin pajalleni, ja pyysi sanomastani huolimatta että hänen oppilaansa pääsisivät käymään. Annoin loppujen lopuksi periksi, koska kyseessä oli pieni, noin kuuden hengen ryhmä ja tiivistin käyntikerrat kahteen kolmen sijasta. Oppilaat olivat iältään 40-60 vuotiaita, yhtä lukuunottamatta Lähi-Idästä tulleita maahanmuuttajia. Pyysin arabiakielentaitoista ystävääni tulemaan tukiopettaja-tulkiksi opetuskertoihin mukaan, koska koin tilanteen epävarmaksi omalta osaltani.
Ensimmäisen käyntikerran aamuna ryhmän opettaja soitti minulle ja varmisti montako henkeä on tulossa ja että he kyllä ymmärtävät selko-suomea. No, selko-suomi ja keramiikanvalmistussanasto eivät aivan kulje käsi kädessä, mutta kokeillaan. Kun oppilaat saapuivat pajalle, olin luottavaisempi koska ystäväni oli tukena kielimuurin tullessa vastaan ja koska ryhmän kieliopettaja olisi myös paikalla. Toisin kävi. Tunnin alkaessa oppilaat sanoivat, että heidän opettajansa ei aio tulla paikalle. Tilanne oli hyvin hämmentävä, he ovat kouluajalla vierailemassa pajallani ja heillä ei ole valvojaa, vastuuhenkilöä mukana. Ilmeisesti oletettiin, että se olen seuraavan parin tunnin ajan minä. Ja sanotaanko näin karkeasti että kusessa olisin ollut, jos en olisi ystävääni pyytänyt hommaan mukaan. Suomenkieliseen ohjaukseen ei kellään ollut kiinnostusta keskittyä, vasta siinä vaiheessa kun ystäväni tulkkasi, saatiin jotain mielenkiintoa aikaiseksi. Työympäristöäni ja työvälineitäni kohdeltiin kuin yhteistä hyvää, parhaimmat jopa keittiössä tonkivat hyllyjä ja aukoivat kaappeja. Työtilassa suurin osa opetuksesta meni siihen, että koitin kontrolloida oppilaita. Varsinkaan miehet eivät kunnioittaneet työtilaani lainkaan, vaan ominpäiten ottivat käyttöönsä välineitä ja raaka-aineita, joita ei ollut tarkoitus käyttää.
Toinen kerta ei ollut yhtään sen helpompi. Toinen miesopiskelijoita meinasi aukaista keramiikanpolttouunin oven kesken polton, ja keittiön kaappien sisältö tuli tarkastettua jälleen kerran perusteellisesti. Tulkkini oli myöhässä, joten pääsin todistamaan mielenkiintoista asenneilmiötä. Päätin aloittaa opetuksen ilman tulkkia, puhuen mahdollisimman selkeästi ja demonstroiden samalla, mitä seuraavaksi tehdään; yksikään oppilaista ei keskittynyt minun sanomisiin tai tekemisiin millään lailla, minun olemassa oloa ei noteerattu lainkaan. Kun ystäväni saapui paikalle, (hän on nuori mies) kerroin hänelle että kääntää haluamani asiat oppilaille. Luokka hiljeni kuin käskystä, ja kaikki keskittyivät täysin siihen, mitä ystäväni heille sanoi. Se oli näitä hetkiä elämässä kun mietti että itkenkö vaiko nauranko. Kaiken kukkuraksi ryhmän kokoonpano oli näiden kahden käyntikerran välillä muuttunut; yksi ei päässyt paikalle joten hänen tilalle tuli kaksi muuta oppilasta, jotka eivät olleet ensimmäisellä kerralla paikalla (omasta halustaan). Laskutushelvetti. Tällä kertaa heidän mukanaan oli jopa opettaja, ei kuitenkaan heidän oma kielenopettajansa, vaan sijainen. Ryhmän oma opettaja oli kuullemma asioilla. Eikä sijaisopettajastakaan ollut loppujen lopuksi mitään hyötyä minulle tai oppilaille, hän keskittyi puhumaan oppilailleen kuin pikkulapsille ja minun opetuksen lomassa piti "kieliopetusta", jankkaamalla pensseli-sanaa yhden oppilaan kanssa. Näiden kahden opetuskerran jäliltä olin henkisesti ja fyysisesti aivan palasina.
 |
| 2018 ryhmän valmiita töitä |
Ongelmaksi nousi tällä ryhmällä se, että miten vaikea oli kontrolloida ryhmää AIKUISIA. Olin jo alusta pitäen altavastaajana ollessani heitä nuorempi nainen; miten luoda auktoriteettia tuollaisessa lähtötilanteessa? Olin todella vaikeassa tilanteessa, enkä tiennyt miten toimisin, miehet tekivät mitä tahtoivat minusta piittaamatta ja naiset vähättelivät ja hätyyttivät pois kun yritin olla opettaja. En uskonut, että olisin tilanteessa, jossa aikuisia ihmisiä pitäisi ruveta komentamaan kuin huonosti käyttäytyvää lapsilaumaa.
Heidän opettajansa hoiti mielestäni tämän tapauksen erittäin huonosti. En tiedä, olisiko minun pitänyt varmistaa erikseen että tuleehan hän paikalle, pidin sitä itsestään selvyytenä että hän tulee. Eikä näille maahanmuuttajille oltu ohjeistettu lainkaan, miten käyttäydytään, kun tullaan tuollaiseen ympäristöön; toisaalta opetustila mutta myös samalla työpaikka ja yksityistila. Ympäristö, jossa on teräaseita työkaluina, myrkyllisiä aineita ja rahan arvoisia työvälineitä, ei ole kuin yleinen leikkikenttä. Minun vastuullani opettajana on, että kellekkään ei satu mitään ja rajataan tiettyjen työkalujen ja aineiden käyttöä tämän estämiseksi.
Jälkikäteen mietittynä varsinkin tämä tuorein opetustapaus oli minulle opettavaisin; olen reflektoinut paljon sitä, miten toimisin tulevaisuudessa vastaavassa tilanteessa, miten näytän "kaapin paikan" ilman, että tarvitsee korottaa ääntä tai loukata ketään. Vai olisiko tuossa tilanteessa ollut muuta vaihtoehtoa kun korottaa sitä ääntä, jos muulla tavalla sitä oppilaan huomiota ja keskittymistä ei saa? Kun kyse on lapsista, itsehillintä ja kärsivällisyys on valttia ja tietyllä tapaa tietää miten tuollaisissa tilanteissa saa sen huomion takaisin opettajaan. Mutta eniten minua mietityttää tilanne, jossa kyse on aikuisista, eri kulttuurista tulevista ihmisistä, jotka ovat saattaneet tottua hyvinkin erilaisempiin käytäntöihin. Missä menee raja henkilön oman kulttuuritaustan ja maan omien käytösmallien kunnioittamisessa? Missä tilanteessa pitää omaksua -maassa maan tavalla- ja milloin se on liikaa vaadittu? Ensi kerralla tiedän laskuttaa vaikean työn lisää, sekä tulkin palkan asiakkaalta. Jos vastaan joskus tulevaisuudessa tulee samanlainen haaste, toivottavasti muistan tämän keväisen seikkailun ja olen rohkeampi ottamaan sen tilan ja hetken haltuun joka minulle pitää opettajana suoda, että voin tehdä työni hyväksytysti.
Kommentit
Lähetä kommentti