Kestävä kehitys
Tarkastelen kestävää kehitystä koulutusympäristössä tehtyjen yleisten käytäntöjen, keramiikan, ja sivuten myös kuvataiteen näkökulmasta. Tärkeässä roolissa pohdinnasssa on myös yritystoimintani keramiikan valmistus, joka toimisi samalla periaatteella myös koulussa. Kestävän kehityksen kannalta valinnat, joita olen tehnyt työssäni siirtyisivät hyvin myös koulussa tapahtuvaan keramiikan opetukseen. Olen nostanut tarkempaan tarkasteluun osa-alueita, jotka ovat minulle merkityksellisiä kestävästä kehityksestä puhuttaessa, väheksymättä kuitenkaan niitä teemoja, joita en niin yksityiskohtaisesti pohdi tässä kirjoitelmassa.
Ekologinen ja taloudellinen kestävä kehitys
Ekologinen ja taloudellinen kestävyys ovat ensimmäisiä asioita, mitä sanasta kestävä kehitys tulee mieleen; miten voidaan vähentää päästöjä, kuluttaa vähemmän, kierrättää ja uusiokäyttää enemmän, mistä asioista kulut rakentuvat ja miten niitä voitaisiin muuttaa ympäristöystävällisemmiksi tai poistaa kokonaan.
Suurimpana ajatuksena ekologisuudesta kouluissa minulla herää mietteitä paperin käytöstä. Pikkuhiljaa on siirrytty käyttämään enemmän ja enemmän tietotekniikkaa avuksi opetuksessa, joissain tapauksissa paperia ei tarvita lainkaan. Mutta onko mahdollista siirtyä täysin pois paperista? Toivottavasti ei, mahdollista se varmasti on. Jos tarkastellaan opetusta yleisellä tasolla, aiotaanko tulevaisuudessa unohtaa kaunokirjoittamisen opettaminen niin, että kaikki kirjoittamisen opettelu siirtyy sähköiseksi, käsin kirjoittamista ei enää vaadita. Näen sen hyvinkin mahdolliseksi, teknologia kehittyy erittäin nopeasti ja jos ei jo ole niin hyvin pian varmasti on markkinoilla elektronisia työkaluja, joilla voitaisiin opettaa alakoululaisia kirjoittamaan suoraan sähköiseen muotoon. Opetusmateriaalien siirtyminen sähköiseen muotoon on mielestäni erittäin tervetullut kehitys, kumpa itsekkin lukio- ja ammattikorkeakouluoppilaana olisin päässyt nauttimaan tästä kehityksestä. Oppimateriaalit uudistuvat tiheään, ja pahimmillaan joka vuosi opiskelija joutuu hankkimaan päivitettyä tietoa olevaa oppimateriaalia, painetussa muodossa. Tämä tulee kalliiksi ja kuluttaa resursseja, kun taas sähköisessä muodossa olevaa materiaalia pystyy ylläpitämään ajan tasalla huomattavasti kustannustehokkaammin. Kun paperia vielä tällä hetkellä kouluissa käytetään, niissä voidaan suosia kierrätettyä paperia, joka edesauttaa kierrätyspaperin hinnan laskua, tuotannon kasvua ja opettaa oppijoita olemaan ekologisesti tietoisempia paperivalinnoissa, sen käytössä ja kulutuksessa.
Kun paperin käytössä tarkastelee minun ammattiani ja kuvataidetta, siitä luopuminen on omasta mielestäni mahdotonta, vaikka näin ei välttämättä ole myöskään. Niin opiskelussa kuin työnteossa minulle kynä ja paperi on välttämättömyyksiä; asioiden kirjoittaminen paperille on minulle tapa oppia ymmärtää oppimaani, työelämässä teen lähes kaiken tuotesuunnittelusta myynnin kirjauksiin paperilla. Minut on siihen opetettu, enkä siitä luopuisi, vaikka kaikki paperi kulutettaisiin loppuun. Piirtelen sitten seiniin.
Kuvaamataidossa suurin osa taiteen eri tuottamistavoista liittyy jollakin tapaa joko paperiin tai kankaaseen. On olemassa taiteen muoto, joka keskittyy puhtaasti maalauksia ja piirrustusten tuottamiseen sähköisesti, digital art, joka on erittäin suosittu ja tietyissä piireissä hyvinkin arvostettu taiteen laji (kys. taiteenlajin mestareita löytyy esimerkiksi www.deviantart.com sivustolta, jossa taiteilijat jakavat kuvia teoksistaan muille taiteilijoille).
©2018 GaudiBuendia https://www.deviantart.com/gaudibuendia/art/eternal-beauty-759073946
On mahdollista, että digitaide syrjäyttäisi perinteisen taiteen tulevaisuudessa, mutta pidän sitä erittäin epätodennäköisenä; tällä hetkellä digitaidetta ja alan mestareita pidetään arvossa, koska digitaiteen oppiminen on tällä hetkellä lähes täysin itseoppimisen varassa. Vuosia eteenpäin kun digitaide on ottanut jalansijaa myös kouluissa kuvataiteen opetuksessa ja siirtynyt valtavirran taiteen tuottamisvälineeksi, alkaako arvostus taas perinteisten taiteen lajien osaajia kohtaan nousemaan ja kys. taiteen tuottaminen kiinnostamaan taas uudestaan?
Kierrättämisessä ja vanhan uusiokäytössä on paljon mahdollisuuksia, kun niitä tarkastellaan taideaineiden näkökulmasta; käsitöissä voidaan opettaa tekstiilien ja vaatteiden uusiokäyttöä ja kierrättämistä, varsinkin kun ekologisuus ja kierrättäminen ovat nykyään erittäin suosittuja teemoja myös yritysmaailmassa. Taiteessa on kautta aikojen käytetty toisen roskaa toisen taiteena- ajatusta, varsinkin veistostaiteessa kierrättäminen on ollut aina suosittua. Opettajat pystyvät vaikuttamaan paljon materiaalikustannuksiin ja oppimissisältöihin miettimällä välillä mitä on pakko tehdä uusilla materiaaleilla ja mitä olemassa olevaa voitaisiin käyttää uudelleen.
Omassa työssäni olen pyrkinyt pitämään jätteen määrän mahdollisimman vähäisenä ja yritän kierrättää raaka-aineista lähtien mahdollisimman paljon; kerään valmistuksessa tulleet savijäämät talteen, niistä voi uudelleen kostuttamalla valmistaa uutta käyttökelpoista savea, samoten säästän lasituksessa tulleen lasitejämän talteen uutta lasitetta varten. Ainoa raaka-aine, mitä en pysty uusiokäyttämään on kipsi. Olen opettanut myös oppilaani keräämään savi- ja lasitejäämät omiin astioihinsa talteen, jotta mahdollisimman vähän joutuisi roskiin. Uusiokäytän myös vanhoja tekstiilejä työssäni tekemällä niistä rättejä, joita yleensä saan sukulaisilta ja kurssilaisilta. He pääsevät eroon risaisista lakanoistaan ja minun ei tarvitse ostaa niitä korvaavia tuotteita kaupasta.
Ekologisuus ja taloudellisuus kulkevat hyvin tiiviisti yhdessä, toinen tukee toista, ainakin ideaalitilanteessa. Vielä nykyään monet kierrätysmateriaaleista valmistetut tuotteet ja tavarat ovat hinnakkaita, myös kuluttajan mahdollisuuksia kierrättää tulisi laajentaa, jotta mahdollisimman suuri osa jätteestä saataisiin uusiokäyttöön. Ekologisuus on tällä hetkellä hyvin muodikasta, niin merien pelastaminen muovijätteestä kuin vaatekauppojen kampanjat ottaa vastaan vanhoja rikkinäisiä vaateita. Yritykset käyttävät nykytrendiä hyväksi ja tuovat markkinoille koko ajan mahdollisimman luonnollisia ja helposti kierrätettäviä tai uusiokäytettäviä tuotteita. Tätä samaa aallonharjaa kannattaisi myös koulujen hyödyntää omissa käytännöissään; tekemällä eri yritysten kanssa yhteistyötä, järjestämällä oppilaille ja henkilökunnalle työpajoja tai kurssituksia, käymällä yritysvierailuilla paikoissa, joissa hyödynnetään ekologisuutta/ taloudellisuutta työvaiheissa ja/tai tuotteissa.
Sosiaalinen ja kulttuurinen kestävyys
Kestävän kehityksen sosiaalisen ja kulttuurisen näkökulman mukaan tarkastellaan muunmuassa työ- ja oppimisympäristöä, hyvinvointia, syrjäytymistä, monikulttuurisuutta, kulttuuriperinteitä ja tasa-arvoa. Aihealueena molemmat ovat laajoja, ja ne pitävät sisällään monia eri teemoja liittyen ihmisen, yhteisön ja ympäristön hyvinvointiin ja toimivuuteen.
Jo perusajatuksena kaikilla on se, että koulujen tulisi olla viihtyisiä, virikkeellisiä ja ennen kaikkea turvallisia ja terveellisiä paikkoja niin henkilökunnalle kuin oppijoillekkin. Omat kokemukseni kouluajoita ala-asteesta lukioon on se, että oppimisympäristönä hirveän virikkeellisiä tai oppimista edistäviä opinahjoni eivät ole olleet. Ainoa koulu, jossa koin luokkahuoneessa ollessani inspiraatiota ja motivoituneisuutta, oli Limingan taideopistossa (kansalaisopisto). Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että koulu oli täysin taitedeaineiden opettamiseen keskittynyt ja sen annettiin näkyä niin rakennusten sisä-kuin ulkopuolellakin. Kaikki opettajat olivat taiteilijoita ja se näkyi heidän opetustavoissaan ja siinä, miten he saivat motivoitua oppilaita. Vaikka opintovuosi oli jaettu kursseihin joista sai arvosanat, suorittamisstressin syrjäytti silkka into ja mahdollisuudet oppia tekniikoita, mitä koulussa ei opetettaisi.
Suuri ongelma kouluissa on koulukiusaaminen, nuorten syrjäytyminen ja rasismi. Koulukiusaaminen on ollut aina ongelma, jota nostetaan tapetille hyvin aktiivisesti medioissa ja kouluissa aina syksyisin kun koulut alkaa. Oppilaiden heränneisyyden lisäksi pitää myös muistaa koulun ja sen henkilökunnan vastuu ja molemminpuolinen luottamuksen saaminen oppilaiden ja henkilökunnan välillä. Oppilaalla, joka kokee kiusaamista, tai on itse kiusaaja, pitää olla saatavilla matalan kynnyksen apua koulun sisällä ongelmien ratkaisemiseksi. Nuoren syrjäytyminen on havaittu olevan ongelma, jolla on kauaskantoisia seuraamuksia, joten sen ehkäiseminen on tärkeää mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Yheistyö vanhempien kanssa on erityisen tärkeää lapsen hyvinvoinnin kannalta; koulu on vain yksi osa lapsen kasvua ja kehitystä, suurin rooli on vanhemmilla ja kasvuympäristöllä, jonka he luovat.
Monikulttuurisuus ja siihen heijastettava rasismi on pinnalla niin arjessa, medioissa, työympäristöissä kuin kouluissa. Tiettyyn ikään asti lapset ja nuoret ovat hyvin vastaanottavaisia, eivätkä erottele ihmisiä ihonvärin tai kielen mukaan. Muutos tulee yleensä siinä vaiheessa, kun lapsi oppii ymmärtämään vanhempien mielipiteitä ja käyttäytymismalleja, ja tietoisesti tai tiedostamattaan alkaa totetuttamaan samaa mallia omassa käyttäytymisessään (tai vanhemmat kannustavat tiettyyn ajatteluun). Opettajan tulee pitää huoli, että ei omalla käytöksellään aseta oppilaitaan eriarvoiseen asemaan oppimiskyvyn, synnyinperän, uskonnon tai seksuaalisen suuntautumisen perusteella.
Korkeakouluissa asiakkaina ovat nuoret aikuiset ja aikuiset oppilaat, jolloin sosiaaliseen ja kulttuuriseen kehitykseen liittyvien aihealueiden käsittely on helpompaa. Tekojen seuraukset ymmärretään, mutta tottakai kiusaamista, syrjäytymistä ynnä muuta esiintyy myös korkeammilla koulutusasteilla. Opiskelijoilla on mahdollisuus olla järjestäytyneempiä ja he yrittävät parantaa oppimisympäristöjen ja opiskelijoiden viihtyvyyttä toiminnallaan. He ovat myös matalan kynnyksen taho, joille muut opiskelijat voivat antaa palautetta tai muutosehdotuksia.
Opettajan työhyvinvointi on sidoksissa hänen asiakkaittensa työhyvinvointiin; jos oppijoilla on mielekästä opiskelua edistäviä työkaluja ja sitä tukeva ympäristö, sen myötä opetuksen laatu ja sisältö ruokkii tehokasta opiskelua lisää. Opettaja hyötyy myös toimivasta oppimisympärisöstä. Keramiikan valmistuksessa työhyvinvointiin liittyy tärkeänä osana fyysinen hyvinvointi ja eritoten työergonomia. Istuminen on tämän työn kompastuskivi; monet työvaiheet eivät tarvitse koko keholla tuotettavaa liikettä tai voimaa, joten etukumarassa istuminen lysyssä on vääjäämätön. Niinkuin muussakin istumatyössä, asiaa voi korjata monella tapaa; itse olen hankkinut satulatuolin, joka parantaa selän asentoa, joillakin voi olla korkeammat työtasot, jolloin pystyy työskentelemään seisaaltaan. Keramiikassa korkeiden työtasojen käyttö ei täysin onnistu, mutta moneen työvaiheeseen mahdollinen. Olen myös käynyt säännöllisesti urheiluhierojalla, jotta selkälihakset pysyisivät kunnossa. Moniin raskaisiin työvaiheisiin on olemassa automaattisia tai puoliautomaattisia laitteita, jolloin voidaan käsitellä isompi määrä tavaraa huomattavasti kevyemmin. Yleensä näitä laitteita näkee kouluissa ja vanhoissa, isoissa keramiikkapajoissa. Dreijaus on valitettava työskentelymuoto, jossa työasento on istuminen täysin etukumarassa, dreijan yläpuolella.
Jokaisella keraamikolla on omia muunnelmia tähän hankalaan työasentoon, dreijoja on myös monen korkuisia jossa asento on hieman erilainen. Ongelma varsinkin naisilla on se, että tarvitsemme käsille jonkin tuen (tässä tapauksessa jalat, kuten kuvassa), että saamme tarpeeksi voimaa ja vakautta siirrettyä käsille. Tämä työskentely jos mikä vaatii hyvää lihashallintaa sormenpäistä olkapäihin. Dreijaaminen helpottuu fyysisesti, mitä pitempään sitä treenaa, mutta pitää myös malttaa pitää taukoja riittävän usein. Koska dreijaaminen on käsille niin raskasta, työskentelyyn väsyy nopeasti ja alkaa tulla virheitä, eikä kykene enää keskittymään.
Dreijaaminen on paitsi työskentelytapana nopein tapa valmistaa esineitä, myös erinomainen jään murtaja uusissa ryhmätilanteissa. Koska dreijaaminen näyttää niin mystiseltä, savimöykkyä muokataan kuin pehmeää voita, monia kiehtoo varsinkin dreijauksen kokeilu. Harmi vain, että vaikka dreijaus on erittäin kustannustehokas tapa valmistaa esineitä, se on myös oikeastaan vaikein tapa oppia. Ihmiset, jotka pääsevät kokeilemaan dreijausta ensimmäisen kerran yllättyvätkin siitä, miten teknistä ja tarkkaa se on, vaikka se päällepäin näyttää aivan erilaiselta.
https://www.facebook.com/kummakeramiikka/videos/1341953092494643/
Linkistä pääsee katsomaan itsestäni kuvaaman videon dreijaamassa.
Ekologinen ja taloudellinen kestävä kehitys
Ekologinen ja taloudellinen kestävyys ovat ensimmäisiä asioita, mitä sanasta kestävä kehitys tulee mieleen; miten voidaan vähentää päästöjä, kuluttaa vähemmän, kierrättää ja uusiokäyttää enemmän, mistä asioista kulut rakentuvat ja miten niitä voitaisiin muuttaa ympäristöystävällisemmiksi tai poistaa kokonaan.
Suurimpana ajatuksena ekologisuudesta kouluissa minulla herää mietteitä paperin käytöstä. Pikkuhiljaa on siirrytty käyttämään enemmän ja enemmän tietotekniikkaa avuksi opetuksessa, joissain tapauksissa paperia ei tarvita lainkaan. Mutta onko mahdollista siirtyä täysin pois paperista? Toivottavasti ei, mahdollista se varmasti on. Jos tarkastellaan opetusta yleisellä tasolla, aiotaanko tulevaisuudessa unohtaa kaunokirjoittamisen opettaminen niin, että kaikki kirjoittamisen opettelu siirtyy sähköiseksi, käsin kirjoittamista ei enää vaadita. Näen sen hyvinkin mahdolliseksi, teknologia kehittyy erittäin nopeasti ja jos ei jo ole niin hyvin pian varmasti on markkinoilla elektronisia työkaluja, joilla voitaisiin opettaa alakoululaisia kirjoittamaan suoraan sähköiseen muotoon. Opetusmateriaalien siirtyminen sähköiseen muotoon on mielestäni erittäin tervetullut kehitys, kumpa itsekkin lukio- ja ammattikorkeakouluoppilaana olisin päässyt nauttimaan tästä kehityksestä. Oppimateriaalit uudistuvat tiheään, ja pahimmillaan joka vuosi opiskelija joutuu hankkimaan päivitettyä tietoa olevaa oppimateriaalia, painetussa muodossa. Tämä tulee kalliiksi ja kuluttaa resursseja, kun taas sähköisessä muodossa olevaa materiaalia pystyy ylläpitämään ajan tasalla huomattavasti kustannustehokkaammin. Kun paperia vielä tällä hetkellä kouluissa käytetään, niissä voidaan suosia kierrätettyä paperia, joka edesauttaa kierrätyspaperin hinnan laskua, tuotannon kasvua ja opettaa oppijoita olemaan ekologisesti tietoisempia paperivalinnoissa, sen käytössä ja kulutuksessa.
Kun paperin käytössä tarkastelee minun ammattiani ja kuvataidetta, siitä luopuminen on omasta mielestäni mahdotonta, vaikka näin ei välttämättä ole myöskään. Niin opiskelussa kuin työnteossa minulle kynä ja paperi on välttämättömyyksiä; asioiden kirjoittaminen paperille on minulle tapa oppia ymmärtää oppimaani, työelämässä teen lähes kaiken tuotesuunnittelusta myynnin kirjauksiin paperilla. Minut on siihen opetettu, enkä siitä luopuisi, vaikka kaikki paperi kulutettaisiin loppuun. Piirtelen sitten seiniin.
Kuvaamataidossa suurin osa taiteen eri tuottamistavoista liittyy jollakin tapaa joko paperiin tai kankaaseen. On olemassa taiteen muoto, joka keskittyy puhtaasti maalauksia ja piirrustusten tuottamiseen sähköisesti, digital art, joka on erittäin suosittu ja tietyissä piireissä hyvinkin arvostettu taiteen laji (kys. taiteenlajin mestareita löytyy esimerkiksi www.deviantart.com sivustolta, jossa taiteilijat jakavat kuvia teoksistaan muille taiteilijoille).
©2018 GaudiBuendia https://www.deviantart.com/gaudibuendia/art/eternal-beauty-759073946
On mahdollista, että digitaide syrjäyttäisi perinteisen taiteen tulevaisuudessa, mutta pidän sitä erittäin epätodennäköisenä; tällä hetkellä digitaidetta ja alan mestareita pidetään arvossa, koska digitaiteen oppiminen on tällä hetkellä lähes täysin itseoppimisen varassa. Vuosia eteenpäin kun digitaide on ottanut jalansijaa myös kouluissa kuvataiteen opetuksessa ja siirtynyt valtavirran taiteen tuottamisvälineeksi, alkaako arvostus taas perinteisten taiteen lajien osaajia kohtaan nousemaan ja kys. taiteen tuottaminen kiinnostamaan taas uudestaan?
Kierrättämisessä ja vanhan uusiokäytössä on paljon mahdollisuuksia, kun niitä tarkastellaan taideaineiden näkökulmasta; käsitöissä voidaan opettaa tekstiilien ja vaatteiden uusiokäyttöä ja kierrättämistä, varsinkin kun ekologisuus ja kierrättäminen ovat nykyään erittäin suosittuja teemoja myös yritysmaailmassa. Taiteessa on kautta aikojen käytetty toisen roskaa toisen taiteena- ajatusta, varsinkin veistostaiteessa kierrättäminen on ollut aina suosittua. Opettajat pystyvät vaikuttamaan paljon materiaalikustannuksiin ja oppimissisältöihin miettimällä välillä mitä on pakko tehdä uusilla materiaaleilla ja mitä olemassa olevaa voitaisiin käyttää uudelleen.
Omassa työssäni olen pyrkinyt pitämään jätteen määrän mahdollisimman vähäisenä ja yritän kierrättää raaka-aineista lähtien mahdollisimman paljon; kerään valmistuksessa tulleet savijäämät talteen, niistä voi uudelleen kostuttamalla valmistaa uutta käyttökelpoista savea, samoten säästän lasituksessa tulleen lasitejämän talteen uutta lasitetta varten. Ainoa raaka-aine, mitä en pysty uusiokäyttämään on kipsi. Olen opettanut myös oppilaani keräämään savi- ja lasitejäämät omiin astioihinsa talteen, jotta mahdollisimman vähän joutuisi roskiin. Uusiokäytän myös vanhoja tekstiilejä työssäni tekemällä niistä rättejä, joita yleensä saan sukulaisilta ja kurssilaisilta. He pääsevät eroon risaisista lakanoistaan ja minun ei tarvitse ostaa niitä korvaavia tuotteita kaupasta.
Ekologisuus ja taloudellisuus kulkevat hyvin tiiviisti yhdessä, toinen tukee toista, ainakin ideaalitilanteessa. Vielä nykyään monet kierrätysmateriaaleista valmistetut tuotteet ja tavarat ovat hinnakkaita, myös kuluttajan mahdollisuuksia kierrättää tulisi laajentaa, jotta mahdollisimman suuri osa jätteestä saataisiin uusiokäyttöön. Ekologisuus on tällä hetkellä hyvin muodikasta, niin merien pelastaminen muovijätteestä kuin vaatekauppojen kampanjat ottaa vastaan vanhoja rikkinäisiä vaateita. Yritykset käyttävät nykytrendiä hyväksi ja tuovat markkinoille koko ajan mahdollisimman luonnollisia ja helposti kierrätettäviä tai uusiokäytettäviä tuotteita. Tätä samaa aallonharjaa kannattaisi myös koulujen hyödyntää omissa käytännöissään; tekemällä eri yritysten kanssa yhteistyötä, järjestämällä oppilaille ja henkilökunnalle työpajoja tai kurssituksia, käymällä yritysvierailuilla paikoissa, joissa hyödynnetään ekologisuutta/ taloudellisuutta työvaiheissa ja/tai tuotteissa.
Sosiaalinen ja kulttuurinen kestävyys
Kestävän kehityksen sosiaalisen ja kulttuurisen näkökulman mukaan tarkastellaan muunmuassa työ- ja oppimisympäristöä, hyvinvointia, syrjäytymistä, monikulttuurisuutta, kulttuuriperinteitä ja tasa-arvoa. Aihealueena molemmat ovat laajoja, ja ne pitävät sisällään monia eri teemoja liittyen ihmisen, yhteisön ja ympäristön hyvinvointiin ja toimivuuteen.
Jo perusajatuksena kaikilla on se, että koulujen tulisi olla viihtyisiä, virikkeellisiä ja ennen kaikkea turvallisia ja terveellisiä paikkoja niin henkilökunnalle kuin oppijoillekkin. Omat kokemukseni kouluajoita ala-asteesta lukioon on se, että oppimisympäristönä hirveän virikkeellisiä tai oppimista edistäviä opinahjoni eivät ole olleet. Ainoa koulu, jossa koin luokkahuoneessa ollessani inspiraatiota ja motivoituneisuutta, oli Limingan taideopistossa (kansalaisopisto). Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että koulu oli täysin taitedeaineiden opettamiseen keskittynyt ja sen annettiin näkyä niin rakennusten sisä-kuin ulkopuolellakin. Kaikki opettajat olivat taiteilijoita ja se näkyi heidän opetustavoissaan ja siinä, miten he saivat motivoitua oppilaita. Vaikka opintovuosi oli jaettu kursseihin joista sai arvosanat, suorittamisstressin syrjäytti silkka into ja mahdollisuudet oppia tekniikoita, mitä koulussa ei opetettaisi.
Suuri ongelma kouluissa on koulukiusaaminen, nuorten syrjäytyminen ja rasismi. Koulukiusaaminen on ollut aina ongelma, jota nostetaan tapetille hyvin aktiivisesti medioissa ja kouluissa aina syksyisin kun koulut alkaa. Oppilaiden heränneisyyden lisäksi pitää myös muistaa koulun ja sen henkilökunnan vastuu ja molemminpuolinen luottamuksen saaminen oppilaiden ja henkilökunnan välillä. Oppilaalla, joka kokee kiusaamista, tai on itse kiusaaja, pitää olla saatavilla matalan kynnyksen apua koulun sisällä ongelmien ratkaisemiseksi. Nuoren syrjäytyminen on havaittu olevan ongelma, jolla on kauaskantoisia seuraamuksia, joten sen ehkäiseminen on tärkeää mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Yheistyö vanhempien kanssa on erityisen tärkeää lapsen hyvinvoinnin kannalta; koulu on vain yksi osa lapsen kasvua ja kehitystä, suurin rooli on vanhemmilla ja kasvuympäristöllä, jonka he luovat.
Monikulttuurisuus ja siihen heijastettava rasismi on pinnalla niin arjessa, medioissa, työympäristöissä kuin kouluissa. Tiettyyn ikään asti lapset ja nuoret ovat hyvin vastaanottavaisia, eivätkä erottele ihmisiä ihonvärin tai kielen mukaan. Muutos tulee yleensä siinä vaiheessa, kun lapsi oppii ymmärtämään vanhempien mielipiteitä ja käyttäytymismalleja, ja tietoisesti tai tiedostamattaan alkaa totetuttamaan samaa mallia omassa käyttäytymisessään (tai vanhemmat kannustavat tiettyyn ajatteluun). Opettajan tulee pitää huoli, että ei omalla käytöksellään aseta oppilaitaan eriarvoiseen asemaan oppimiskyvyn, synnyinperän, uskonnon tai seksuaalisen suuntautumisen perusteella.
Opettaja on se henkilö, joka näyttää mallia omalla esimerkillään aina työtä tehdessään.
Korkeakouluissa asiakkaina ovat nuoret aikuiset ja aikuiset oppilaat, jolloin sosiaaliseen ja kulttuuriseen kehitykseen liittyvien aihealueiden käsittely on helpompaa. Tekojen seuraukset ymmärretään, mutta tottakai kiusaamista, syrjäytymistä ynnä muuta esiintyy myös korkeammilla koulutusasteilla. Opiskelijoilla on mahdollisuus olla järjestäytyneempiä ja he yrittävät parantaa oppimisympäristöjen ja opiskelijoiden viihtyvyyttä toiminnallaan. He ovat myös matalan kynnyksen taho, joille muut opiskelijat voivat antaa palautetta tai muutosehdotuksia.
Opettajan työhyvinvointi on sidoksissa hänen asiakkaittensa työhyvinvointiin; jos oppijoilla on mielekästä opiskelua edistäviä työkaluja ja sitä tukeva ympäristö, sen myötä opetuksen laatu ja sisältö ruokkii tehokasta opiskelua lisää. Opettaja hyötyy myös toimivasta oppimisympärisöstä. Keramiikan valmistuksessa työhyvinvointiin liittyy tärkeänä osana fyysinen hyvinvointi ja eritoten työergonomia. Istuminen on tämän työn kompastuskivi; monet työvaiheet eivät tarvitse koko keholla tuotettavaa liikettä tai voimaa, joten etukumarassa istuminen lysyssä on vääjäämätön. Niinkuin muussakin istumatyössä, asiaa voi korjata monella tapaa; itse olen hankkinut satulatuolin, joka parantaa selän asentoa, joillakin voi olla korkeammat työtasot, jolloin pystyy työskentelemään seisaaltaan. Keramiikassa korkeiden työtasojen käyttö ei täysin onnistu, mutta moneen työvaiheeseen mahdollinen. Olen myös käynyt säännöllisesti urheiluhierojalla, jotta selkälihakset pysyisivät kunnossa. Moniin raskaisiin työvaiheisiin on olemassa automaattisia tai puoliautomaattisia laitteita, jolloin voidaan käsitellä isompi määrä tavaraa huomattavasti kevyemmin. Yleensä näitä laitteita näkee kouluissa ja vanhoissa, isoissa keramiikkapajoissa. Dreijaus on valitettava työskentelymuoto, jossa työasento on istuminen täysin etukumarassa, dreijan yläpuolella.
Dreijaaminen on paitsi työskentelytapana nopein tapa valmistaa esineitä, myös erinomainen jään murtaja uusissa ryhmätilanteissa. Koska dreijaaminen näyttää niin mystiseltä, savimöykkyä muokataan kuin pehmeää voita, monia kiehtoo varsinkin dreijauksen kokeilu. Harmi vain, että vaikka dreijaus on erittäin kustannustehokas tapa valmistaa esineitä, se on myös oikeastaan vaikein tapa oppia. Ihmiset, jotka pääsevät kokeilemaan dreijausta ensimmäisen kerran yllättyvätkin siitä, miten teknistä ja tarkkaa se on, vaikka se päällepäin näyttää aivan erilaiselta.
https://www.facebook.com/kummakeramiikka/videos/1341953092494643/
Linkistä pääsee katsomaan itsestäni kuvaaman videon dreijaamassa.
Lähteenä käytetty tuutorin valmistamaa oppimateriaalia kestävästä kehityksestä
Kommentit
Lähetä kommentti